Joulu tuli oli ja meni... Niin paljon sitä odotettiin, itse en siitä välitä mutta lapsillehan se on jotain ainutlaatuista. Muistan itsekin lapsuuteni joulut kuinka veljiemme kanssa joulupukkia odoteltiin. Erityisesti yksi joulu on jäänyt jotenkin mieleen, en tiedä miksi sillä olin silloin aivan napero vielä.. Tottakai sitä odottaa joulupukkia saapuvaksi reellä porojen saattelemana kun siitä vanhemmat ovat niin puhuneet... Tämä joulupukki tuli sinapinvärisellä farmari kadetilla ja rööki suussa, ei tosin ihan oven eteen ajanut, mutta toki näin sen kun joulupukkia kovasti odotin. Itse en ole joulun aikoihin muutamiin vuosiin ollut Suomessa ja jos mahdollista niin en meinaa ollakaan, sillä tuo aika on jotain aivan käsittämätöntä. Ihmisten paljous ja hamstraaminen kaupoissa.. Ei siinä ettenkö olisi tottunut ihmispaljouteen, mutta jotenkin joulu vaan kaupallistuu vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, hyvä ettei ensimmäiset joulumainokset tv:stä tule jo marraskuun puolella ja kilpailla mikä kauppaketju kerkiää ensin. Kyllä itselläni hyvät joulumuistot lapsuudestani on ei sen puoleen.. Yhtenä jouluna muistan kun sain kaikki jääkiekkovarusteet lahjaksi ja ne oli kaikki paketoitu erikseen, eli 1 hanska 1 paketti jne... Yritän taas kirjoitella ahkerammin, mutta täytyy ikävä kyllä töitäkin tehdä vähän. Tämä kirjoittaminen on sellainen rauhoittuminen ja irti pois kaikesta hetki. Olo tällä hetkellä myös ei ole mikään mairitteleva, sillä eilen päivällä kävin kavereiden kanssa syömässä mc donaldsissa ja sen jälkeen olenkin tasaseen tahtiin juossut vessassa ja ei ota loppuakseen. Äsken otin lääkettä, mutta en tiedä vielä onko apua.. Uutta vuotta odotellessa palaamisiin..